Mokkula. Se vaan ei halua tehdä yhteistyötä kanssani. Vuoden verran ollaan matkaa internetissä yhdessä tehty ja varsinkin viime aikoina olen ollut hyvin tyytymätön sen toimintaan. Välillä alkaa kiukutella eikä suostu lataamaan mitään sivua. Sehän on sitten harmillista, varsinkin minunlaiselleni ihmiselle, jonka päivästä suurin osa kuluu tietokoneella. Tuleehan se mokkula halvaksi, juu juu, mutta kyllä toisinaan tulee kaivattua sitä vähän nopeampaa nettiyhteyttä, johon sentään saattoi luottaa (yleensä).

Miksei posti voi tulla? Olen vilkuillut ikkunasta jo kello kymmenestä lähtien, olisihan sieltä mahdollisesti tulossa tänään kivaa postia. Mitenkä minusta tuntuukin, että aina kun odotan jotain postista, se tulee mahdollisimman myöhässä? Toisaalta, voihan olla ettei tänään tulekaan mitään ja odotan ihan suotta. Sekös sitten ketuttaakin.


En myöskään enää millään malttaisi odottaa huomista Joensuuhun lähtöä! Vielä tämä kokonainen pitkä päivä ja yö, ennen kuin voi ruveta lähtöä tekemään. Mitenkähän mahtaa yöunien laita olla ensi yönä? Täytyisi koittaa kuitenkin saada nukutuksi mahdollisimman hyvin, koska perjantaista sunnuntaihin nukkumiset saattavat olla vähän niin ja näin. Onneksi ei ole kuitenkaan enää pitempään, kuin se vuorokausi. Olen niin kärsimätön! Kaiken pitäisi tulla heti minulle nyt. Tämä odotus on niin sietämätöntä! Pitäisi ottaa mallia kissoista ja ruveta makuulle selälleen, raajat levällään ja ottaa rennosti.

 

1247733236_img-d41d8cd98f00b204e9800998e