Rupesin tuossa pohdiskelemaan paino- ja ulkonäköasioita yleensäkin. Lueskelen usein täältä Vuodatuksesta erilaisia laihdutusblogeja, milloin kyseessä on oikeasti ylipainoisen ihmisen kamppailua kiloja vastaan ja milloin anoreksiaa sairastavan ihmisen kamppailua sairauttansa vastaan. Itse olen kokenut sekä lievän ylipainon (mitoilla 173 cm/~80 kg) että normaalia alhaisemman painon (173 cm/~50 kg) noin kolmen vuoden sisällä (vuodet 2004-2007), eli melkoista vuoristorataa on ollut. Ylemmän painon aiheutti masennuksesta johtunut ahmiminen ja liikunnan puute sekä lääkkeet (yhdistelmä valproaatti + mirtatsapiini, satavarma keino lihoa muodottomaksi möhkäleeksi). Alempi paino taasen oli syömishäiriön, vääristyneen kehonkuvan, tulosta. Söin tuskin mitään, lukuunottamatta hedelmiä ja erilaisia proteiinin lähteitä. Näin itseni niin lihavana, seisoin jatkuvasti peilin edessä, punnitsin itseäni ja puristelin "läskejäni" itkien. Tästä "parannuin" ahmimishäiriön, BED:in (Binge Eating Disorder), kautta. Lihoin parissa kuukaudessa 20 kg, joka kertoo n. 2,5 kg:n viikkolihomisesta. Hurjaa ahmimista siis. Minulla oli paha olla enkä pystynyt lohduttamaan itseäni millään muulla, kuin syömisellä. Onneksi stoppi tuli, ahmiminen laantui, kun aloin saamaan elämäni lankoja taas yhteen nippuun. Syöminen tasoittui eikä ruoka ollut enää ainoa ystäväni. Ystäväni toki, rakastan syömistä, mutta se ei ole hallitseva asia elämässäni.

Tänäaamuna päädyin tsiigailemaan itseäni ja vartaloani peilistä. Totesin, että näytän ihan hyvältä. Painan nykyään 70 kg, joka tarkoittaa painoindeksiä tarkastellessa normaalipainoa. Painoindeksi tosin on vaan suuntaa antava, peiliä kannattaa käyttää hyväkseen. Itselläni on paino jakaantunut suhteellisen tasaisesti koko kroppaan, tosin vyötärön ja lantion seudulla on havaittavissa ylimääräistä pyöreyttä, joka ei kuitenkaan minua vaivaa. Jalat ja kädetkin ovat (onneksi) suhteessa muuhun kroppaan, eli en ole mikään rimppakinttu. Onneksi tisseihinkin on mennyt jonkun verran rasvaa. :)

Toki aika useinkin käy mielessä, että näyttäisin paremmalta, jos olisin 10 kg kevyempi. Täytyy myöntää. Olisin silloinkin edelleen normaalipainossa, mutta tokihan 10 kg:n vähennys jo näkyisi hoikentavana. Pistän tähän muutaman kuvan, joissa painoin suunnilleen 60 kg.

Keväällä 2003:

1252306889_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1252326517_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesällä 2005:

1252306570_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1252306732_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1252307017_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Näytän tuossa painossa omasta mielestäni hyvältä, mutta en liian laihalta, toisin kuin esimerkiksi vuonna 2006:

1252307541_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saa vapaasti tuijottaa tissejä, kun NIITÄ EI OLE! Nenäkin näyttää ylisuurelta tuohon naamaan. Hyi että, ja tuolloin pidin itseäni vielä lihavana.

Olen mieluummin nykyisessä painossani ja hieman pyöreä, kuin liian laiha. Ehkä voisin vielä paremmin, jos alkaisin harrastamaan säännöllisesti liikuntaa ja korjaisin hieman ruokavaliotani. Todennäköisesti vireystasoni nousisi, mielialani kohoaisi ja kroppa kiinteytyisi. Mutta mikäli en vielä siihen tarvittavaa reippautta löydä, niin voin vaan todeta, että olen tyytyväinen itseeni tällaisena.

Lopuksi vielä pari kuvaa viime perjantain riennoista:

1252308270_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1252308122_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Voijjestas mikä känniapina!