Minua harmittaa, että olen laittanut blogini osoitteen nähtäville tietyille tahoille. Kuten Facebookiin. Poistin sen sieltä tänään, mutta mietityttää vaan, kuinka moni sen on ehtinyt huomata ja käydä katsomassa blogiani. On ihmisiä, joiden mielellään haluaisin lukevan blogiani, mutta on myös niitä, joiden silmille en yhtään tekstiä soisi näkyvän. Omapahan oli mokani.

Haluaisin tästä blogista hieman henkilökohtaisemman. Siinä ehkä syy huoleeni "lukijakunnasta" (ai mistä lukijakunnasta?). Toisaalta en ehkä enää tässä vaiheessa voi muuta, kuin todeta, että jatkossa tulen luultavasti kirjoittelemaan avoimemmin elämästäni ja jos se jotakuta vaivaa, niin ei ehkä kannata lukea.

Se siitä sitten. Kuten mainitsin edellisessä kirjoituksessani, tuleva viikko mietityttää jo liiaksi. Lupasin perjantain hoitoneuvottelussa mennä tiistaisin käymään akupunktioryhmässä polilla, joten siinä on viikon ensimmäinen ohjelma. Neuloja korviin ja vajaa tunti (en ole aivan varma ajasta) hiljaa paikallaan istumista huoneessa muutaman muun henkilön kanssa. Tuntuu niin turhalta. Tunti pois ajasta, jonka voisin istua kotona tietokoneella ja kuunnella musiikkia. Niinpä niin.. Tulee hyvin ilmi pakkomielteinen suhtautumiseni kotona olemiseen. Lähteminen tuonne akupunktioon tulee olemaan vaikeaa, hurjan vaikeaa.

Keskiviikkona pitäisi käydä viimeistä kertaa jännittäjäryhmässä, jossa kävin keväällä, mutta jonka jätin sitten kesken. Täytyisi pistää piste ryhmälle. Ryhmän pitäjä henkilökohtaisesti toivoi sitä minulta perjantaina, kun satuin häneen polilla törmäämään ennen hoitoneuvotteluani. Oikeastaan olen jo päättänyt, etten mene tuonne, en vaan kykene. En halua nähdä niitä ihmisiä enkä perustella, miksi lopetin ryhmän kesken. Itse asiassa lopetin pääasiassa siksi, että tapasin yhden ryhmäläisen eräällä juopottelukerralla kaupungilla. Hän ei muistanut minua, kai. En minäkään ensin meinannut muistaa häntä, mutta sitten kun muistin, tuli outo olo. En osaa kuvailla sitä olotilaa. Sen takia en kuitenkaan enää halunnut mennä ryhmään. Ehkä siis saan huilia tiistain akupunktion jälkeen jopa perjantaihin asti. Eivät ne minua kotoakaan hakemaan tule.

Perjantaina täytyisi mennä musiikkiryhmään..

Alan tuntea itseni täysin seinähulluksi kun luettelen näitä ryhmiäni. Ryhmissähän käyvät vammaiset ja taidottomat ja hullut ja vajaat, kaikin puolin erilaiset ihmiset. En minä ole sellainen. Mutta niin. Mikä minä sitten olen? Minä olen mielenterveyskuntoutuja. Asia nyt on näin ja sillä sipuli. Tällaista toimintaa tarjotaan masennuksesta toipuville ihmisille. Miksi olen itse näin asennevammainen?

Musiikkiryhmä olisi muuten varmaan ihan ok, jos sitä ei pidettäisi toisella puolella kaupunkia, usean kilometrin päässä. Minua niiiin kehtuuttaa lähteä ajamaan sinne pyörällä, varsinkin kun täytyy ajaa kaupungin läpi ja siitä vielä joen yli kauhean isoa ylämäkeä pitkin. Saapa nähdä, mitten saan itseni lähtemään. Voi laiskap*skaa tyttöä. Mutta on siinä muutakin, kuin laiskuutta. Minua ahdistaa lähteä niin pitkäksi aikaa ihmisten ilmoille.

Ahdistaa jo valmiiksi koko viikko.

~

Someone said:
You are so beautiful
With a hole in your head

~