Tänään on ollut paaljon parempi päivä, kuin eilen. Nukuin pahan mielen pois, varmaan lähemmäs 15 tuntia tuli yhteensä uinuiltua. Aika hurjaa. Mutta niinhän sitä sanotaan, että uni paras lääke on. Pitää ehdottomasti paikkaansa ainakin omalla kohdalla. Täytyy vaan ihmetellä tämän tytön unenlahjoja, ovat varmasti keskivertoa paremmat. Tällä hetkelläkin tekisi mieli nukkumaan.. Ja näkemään unia! Viime yönä oli taas aika vilkasta sillä rintamalla, tuli selkounikin. Erikoisimpia unen hetkiä yössä varmaan oli, kun yritin herätä kiljumalla ja pyristelemällä, mutta "heräsin" aina vanhempieni kotoa. En halunnut enää nukkua. Sitten alkoi ahdistaa, että enkö pysty enää heräämään oikeasti ollenkaan. Aika usein koen tuon tunteen, vaikka uni ei itsessään olisi painajaismainen. Tulee pakokauhu, että mitä jos vaan jään uneen kiinni enkä herää enää koskaan? Täytyisi vaan osata muuttaa sellainen uni miellyttäväksi lucidiksi.

Nyt olisi tatuointiaihe alustavasti valmiina. Lopputulosta saa ihailla sitten joulukuussa, sitä ennen en paljasta muuta kuin että kissamaisuuksia luvassa! ;) Saankin tatuoinnin äitiltäni joululahjaksi, mahtava lahja, muuta en tarvitse.

Huomenna taas korva-akupunktioon, toivottavasti ei sada koko päivää vettä.